Julkaisijamainostajan tiedonanto Tämä sivusto sisältää viittauksia yhden tai useamman mainostajamme tai kumppanimme palveluihin tai tuotteisiin. Voimme saada korvauksia, kun katsot mainoksia tai siirryt sivun linkeistä näihin palveluihin tai tuotteisiin.

Veikkausliiga 2024

Veikkausliiga palaa uuden kauden 2024 voimin jälleen huhtikuun alussa! VL:n kausioppaasta löydät tuttuun tapaan olennaiset infot kauteen, muun muassa joukkueet, otteluohjelma, televisiointi sekä tietysti vihjeet ja kertoimet vedonlyöntiin.

Veikkausliiga 2024 alkaa huhtikuussa

Veikkausliiga palaa uuden kauden voimin lauantaina 6. huhtikuuta. Uusina joukkueina nähdään Ekenäs IF ja Gnistan, kun taas FC KTP putosi jälleen karsinnoissa ja Honka teki konkurssin.

Tulevaan kauteen lähtee jälleen suursuosikkina HJK, mutta vedonlyöntiyhtiöt eivät pidä mestaruutta aivan yhtä todennäköisenä kuin ennen viime kautta, sillä tärkeitä pelaajia on lähtenyt enemmän kuin uusia vahvistuksia tullut. Uutena päävalmentajana aloittaa Ossi Virta.

Tulevaksi kaudeksi Ilves ja FC Inter ovat siirtyneet vetofirmojen papereissa KuPSin ohi. Parina viime kautena heikosti menestynyt Ilves nauttii nyt uuden stadionin tuomasta nosteesta sekä pelaajavahvistuksista. Uutena päävalmentaja aloittaa Joonas Rantanen. Myös Interissä on uusi valmentaja Jussi-Pekka Savolainen, mutta pelaajiston osalta se luottaa enemmän jatkosopimuksiin.

Viime kaudella mestaruuden ratkaisu siirtyi aina Mestaruussarjan viimeiselle kierrokselle, jossa HJK kohtasi viime kausien kovan kirittäjänsä KuPSin. Vierasjoukkueena ollut KuPS voittikin ottelun 1-2, mutta tämä ei riittänyt, koska se olisi tarvinnut mestaruuteen vähintään kolmen maalin voiton. Näin ollen mestaruus ratkesi maalieron turvin, kun se aiemmilla kahdella kaudella on ratkennut yhden pisteen erolla HJK:lle.

Veikkausliigan kauden mestari saa paikan myös Mestarien liigan karsinnoissa ja toinen Eurooppa-liigan karsinnoissa. Lisäksi vielä neljä seuraavaa saavat paikan Konferenssiliigan karsinnoissa eri vaiheista. Nämä joukkueet ovat VPS, SJK, Honka ja Inter.

🔗 Veikkausliiga 2024: Voittajakertoimet
🔗 Viralliset kotisivut (Veikkausliiga.com)

Veikkausliiga 2024: Joukkueet

Veikkausliigassa pelaa 12 joukkuetta. Kauden päätteeksi Karsintalohkon viimeinen putoaa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Ykkösliigaan, jonka voittaja puolestaan ponnistaa Veikkausliigaan. Lisäksi Haastajasarjan toiseksi viimeinen pelaa Ykkösliigan toiseksi tulleen kanssa nousukarsinnat.

Viime kaudella viimeiseksi jäi lopulta KTP, vaikka vielä runkosarjan jälkeen IFK Mariehamn oli ollut tukevasti viimeisenä. Pudonneesta KTP:stä on tullut hissijoukkue, joka on noussut pääsarjaan viimeisimpänä 2021 ja 2023, mutta pudonnut heti kauden jälkeen takaisin molemmilla kerroilla. KTP:n tilalle nousi Ykkösliigan voittanut Ekenäs IF.

Helsingin Oulunkylästä ponnistava Gnistan hävisi nousukarsinnat MIFKiä vastaan, mutta nousi silti Veikkausliigaan. Tämä johtuu espoolaisen FC Hongan konkurssista. Honka ei hakenut liigalisenssiä, joten Gnistan täytti tuon paikan.

Veikkausliiga-joukkueet 2024

JoukkueKaupunkiStadion
HakaValkeakoskiTehtaan kenttä (5 000)
HJKHelsinkiBolt Arena (10 770)
GnistanHelsinkiMustapekka Areena (1 100)
IlvesTampereTampereen stadion (16 800)
FC InterTurkuVeritas Stadion (9 372)
Ekenäs IFRaaseporiTammisaaren keskuskenttä (1 400)
KuPSKuopioSavon Sanomat Areena (5 000)
FC LahtiLahtiKisapuisto (3 000)
IFK MariehamnMariehamnWiklöf Holding Arena (3 000)
AC OuluOuluRaatin stadion (4 392)
SJKSeinäjokiOmaSp Stadion (6 000)
VPSVaasaElisa Stadion (6 009)

Veikkausliiga Vedonlyönti

Veikkausliiga on yksi suosituimmista vedonlyöntikohteista Suomessa. Vedonlyonti.com huomioi kauden kaikkine vaiheineen ja nostaa sisällöissään esiin Suomi-futiksen parhaat palat!

Veikkausliiga Vihjeet

VL tarjoaa lukijoilleen ilmaiset Veikkausliiga-vihjeet lähes jokaiselle ottelukierrokselle. Näet vihjeet suoraan alta, kun niitä on julkaistuna. Kaikki jalkapallovihjeet ja muiden lajien vihjeet löydät veikkausvihjeet-sivultamme. Muista myös vakiovihjeet, joissa toisinaan on mukana kohteita Veikkausliigasta.

Veikkausliiga Kertoimet

Jalkapallovedonlyöntiin liittyy olennaisena osana myös kausivedot, joita voi tehdä kauden alla ja myös kauden aikana. Suosituin kohde on tietenkin kauden voittaja, mutta välillä vetoa voi lyödä myös esimerkiksi maalikuninkaasta.

Alta näet Veikkausliigan mestaruuskertoimet ennen uuden kauden alkua. HJK on niissä asetettu selväksi suosikiksi, mutta ei kuitenkaan aivan yhtä selkeäksi kuin parina aiempana kautena. Sen lisäksi realistisiksi voittajiksi on ajateltu kolme joukkuetta, jonka jälkeen tulevien joukkueiden mahdollisuudet nähdään lähes mitättöminä.

Veikkausliiga 2024: Mestari (Kertoimet 28.3.)
HJKKerroin 1,54Bethard
IlvesKerroin 7,50Bethard
FC InterKerroin 7,50Bethard
KuPSKerroin 10,00Bethard
SJKKerroin 32,00Bethard
FC HakaKerroin 62,00Bethard
VPSKerroin 76,00Bethard
FC LahtiKerroin 88,00Bethard
AC OuluKerroin 92,00Bethard
GnistanKerroin 182,00Bethard
IFK MariehamnKerroin 201,00Bethard
EIFKerroin 301,00Bethard

Veikkausliiga Bonukset & tarjoukset

Suurin osa vedonlyöntisivustoista tarjoaa kattavat Veikkausliiga-kohteet ja -kertoimet, mutta kotoiseen liigaamme erikseen räätälöidyt tarjoukset ja bonukset alkavat olla kiven alla sen pienuuden vuoksi.

Alta näet valikoimamme parhaat vedonlyöntisivustot Veikkausliigaan. Kannattaa hyödyntää niiden tarjoamat bonukset, joiden avulla saat jopa tuhansia euroja pelirahaa ja ilmaisvetoja.

#
Peliyhtiö
Tervetulobonus
Kierrätys
Arvostelu
1
2x10€ ilmaisveto
Ei kierrätystä
2
Pop
120% talletusbonus 120€ asti
5x (T+B)
3
100€ ilmaisveto
5x (T)
4
50€ ilmaisveto
Ei kierrätystä
5
100% bonus 100€ asti
5x (T+B)

Veikkausliiga: Televisiointi & live stream

Veikkausliigan televisiointi on ollut vuodesta 2017 Sanoma Groupin omistuksessa, mikä tarkoittaa kotimaisille katsojille sitä, että pelit näkyvät Ruutu+ -live streamin kautta. Edellinen sopimus kattoi TV-oikeudet kauden 2022 loppuun asti. Seuraavista oikeuksista kaudesta 2023 alkaen kilpaili useampikin yhtiö, mutta Sanoma jatkaa puikoissa myös kaudesta 2023 alkaen.

Ruutu+ Urheilun hinta on viime aikoina noussut selkeästi. Aiemmin alle kympillä irronnut paketti maksaa nyt 17,99 € kuukaudessa ja ilman mainoksia tähän 4 € päälle. Palvelun kautta näkee myös muuta urheilua, kuten F-liigaa, NBA:ta, Korisliigaa ja Superpesistä. Joka kausi televisioidaan satunnaisia otteluita myös ilmaiseksi Nelosella ja JIM-kanavalla. Ruutu+ lähettää myös kaikki Ykkösliigan ottelut.

Kaudella 2024 Veikkausliigaa ei näy vedonlyöntisivustojen livestreameistä eikä myöskään VPN:n avulla ulkomaisten ilmaissivustojen kautta. Sen sijaan Yle on palauttanut Veikkausliigan takaisin ohjelmistoon ja lähettää valikoituja otteluita ilmaislähetyksinä. Ottelumäärä on kuitenkin pieni, 6-7 ottelua kaudessa. Alta näet Veikkausliigan ilmaiset TV-pelit kaudella 2024:

La 6.4. Ilves–FC Lahti Yle TV2 klo 16.45 (ottelu alkaa klo 17.00)
Su 19.5. Gnistan–KuPS Yle TV2 klo 15.45 (ottelu alkaa klo 16.00)
La 20.7. HJK–FC Haka Yle TV2 klo 16.45 (ottelu alkaa klo 17.00)
Pe 16.8. Inter–SJK Yle TV2 klo 18.00 (ottelu alkaa klo 18.15)

Veikkausliiga: Otteluohjelma 2024

Alta näet ohjelman kauden 2024 runkosarjaan. Tämän jälkeen pelataan myöhemmin syksyllä Mestaruussarja kuuden parhaan joukkueen kesken sekä Haastajasarja kuuden huonoimman joukkueen välillä.

Runkosarja

HuhtikuuToukokuuKesäkuuHeinäkuuElokuuSyyskuu

Huhtikuu

La 6.4.
15.00: Gnistan - FC Inter
17.00: Haka - VPS
17.00: IFK Mariehamn - Ekenäs IF
17.00: Ilves - FC Lahti
17.00: SJK - AC Oulu
19.00: KuPS - HJK

To 11.4.
18.00: HJK - FC Lahti

Pe 12.4.
18.00: Haka - Ekenäs IF
19.00: VPS - SJK
20.00: FC Inter - AC Oulu

La 13.4.
14.00: Ilves - Gnistan
17.00: IFK Mariehamn - KuPS

Pe 19.4.
18.00: FC Inter - KuPS
18.00: SJK - Ilves

La 20.4.
15.00: HJK - IFK Mariehamn
17.00: FC Lahti - Haka
18.30: VPS - Gnistan

Su 21.4.
18.30: Ekenäs IF - AC Oulu

Ke 24.4.
19.00: SJK - HJK

Pe 26.4.
18.00: FC Inter - Ekenäs IF

La 27.4.
17.00: AC Oulu - VPS
17.00: FC Lahti - KuPS

Su 28.4.
16.00: Gnistan - SJK
18.30: IFK Mariehamn - Ilves

Toukokuu

Pe 3.5.
18.00: VPS - FC Lahti

La 4.5.
15.00: Ilves - AC Oulu
17.00: HJK - Ekenäs IF
19.00: SJK - KuPS

Su 5.5.
16.00: Gnistan - Haka
18.30: IFK Mariehamn - FC Inter

Pe 10.5.
18.00: KuPS - VPS

La 11.5.
15.00: Haka - SJK
17.00: AC Oulu - Gnistan
19.00: FC Inter - HJK

Su 12.5.
18.30: Ekenäs IF - Ilves
18.30: FC Lahti - IFK Mariehamn

Pe 17.5.
18.00: HJK - VPS
18.15: SJK - FC Inter
20.00: Ilves - Haka

Su 19.5.
18.30: Ekenäs IF - FC Lahti

Ke 22.5.
18.00: HJK - Gnistan
18.00: VPS - KuPS
20.00: Ilves - FC Inter

Pe 24.5.
18.00: Haka - AC Oulu

La 25.5.
17.00: HJK - Ilves

Su 26.5.
18.30: IFK Mariehamn - Gnistan
18.30: KuPS - Ekenäs IF

Ma 27.5.
18.00: FC Lahti - SJK
18.00: VPS - FC Inter

Pe 31.5.
18.00: FC Inter - Haka
18.00: Ilves - KuPS
18.00: SJK - IFK Mariehamn
20.00: AC Oulu - HJK

Kesäkuu

Su 2.6.
16.00: Gnistan - FC Lahti
18.30: Ekenäs IF - VPS

Pe 7.6.
18.00: FC Lahti - FC Inter
18.00: Haka - IFK Mariehamn
18.00: VPS - Ilves
20.00: HJK - SJK

La 8.6.
17.00: Ekenäs IF - Gnistan
17.00: KuPS - AC Oulu

Ke 12.6.
18.00: AC Oulu - FC Lahti
18.00: FC Inter - Ilves
18.00: IFK Mariehamn - VPS
18.00: KuPS - Haka
18.00: SJK - Ekenäs IF
19.00: Gnistan - HJK

Ke 19.6.
21.00: Ekenäs IF - IFK Mariehamn
21.00: FC Lahti - Gnistan
21.00: Haka - FC Inter
21.00: HJK - KuPS
21.00: Ilves - SJK
21.00: VPS - AC Oulu

Pe 28.6.
18.00: FC Inter - VPS
20.00: AC Oulu - KuPS

La 29.6.
12.00: SJK - Haka
19.00: FC Lahti - Ilves

Su 30.6.
16.00: Gnistan - Ekenäs IF
16.00: IFK Mariehamn - HJK

Heinäkuu

La 6.7.
15.00: Ilves - HJK
17.00: VPS - Ekenäs IF

Su 7.7.
18.30: IFK Mariehamn - Haka
18.30: KuPS - Gnistan

Ma 8.7.
18.00: AC Oulu - SJK
18.00: FC Inter - FC Lahti

Su 14.7.
15.00: Gnistan - IFK Mariehamn
17.00: Ekenäs IF - FC Inter
18.30: FC Lahti - AC Oulu

Ma 15.7.
19.00: Haka - Ilves

La 20.7.
17.00: AC Oulu - Ekenäs IF
17.00: HJK - Haka

Su 21.7.
15.00: IFK Mariehamn - SJK
17.00: Ilves - VPS
18.30: KuPS - FC Lahti

Ma 22.7.
18.00: FC Inter - Gnistan

La 27.7.
17.00: HJK - AC Oulu
17.00: SJK - FC Lahti

Su 28.7.
15.00: Haka - Gnistan
17.00: Ekenäs IF - KuPS
18.30: VPS - IFK Mariehamn

Elokuu

Pe 2.8.
18.00: FC Inter - IFK Mariehamn

La 3.8.
19.00: FC Lahti - HJK

Su 4.8.
16.00: AC Oulu - Ilves
18.30: Ekenäs IF - Haka
18.30: Gnistan - VPS
18.30: KuPS - SJK

Pe 9.8.
18.00: FC Lahti - Ekenäs IF

La 10.8.
17.00: AC Oulu - FC Inter

Su 11.8.
15.00: Ilves - IFK Mariehamn
17.00: Haka - KuPS

Ma 12.8.
19.00: SJK - VPS

Pe 16.8.
18.15: FC Inter - SJK

La 17.8.
17.00: Ekenäs IF - HJK

Su 18.8.
16.00: Gnistan - AC Oulu
16.00: KuPS - Ilves
18.30: IFK Mariehamn - FC Lahti
18.30: VPS - Haka

Pe 23.8.
18.00: SJK - Gnistan

La 24.8.
17.00: AC Oulu - Haka
17.00: HJK - FC Inter
17.00: Ilves - Ekenäs IF

Su 25.8.
16.00: KuPS - IFK Mariehamn
18.30: FC Lahti - VPS

Syyskuu

Su 1.9.
16.00: Ekenäs IF - SJK
16.00: Gnistan - Ilves
16.00: Haka - FC Lahti
16.00: IFK Mariehamn - AC Oulu
16.00: KuPS - FC Inter
16.00: VPS - HJK

Mestaruussarja

Runkosarjan päätyttyä kuusi parasta joukkuetta etenee Mestaruussarjaan, jonka voittaja kruunataan Suomen-mestariksi. Päivitämme tähän Mestaruussarjan otteluohjelman, kun runkosarjan tulokset ovat selvillä.

Haastajasarja

Runkosarjan päätyttyä kuusi heikointa joukkuetta menee Haastajasarjaan. Haastajasarjan voittaja nostetaan EL-lopputurnaukseen, jossa palkintona on karsintapaikka Eurooppaliigaan. Haastajasarjasta viimeiseksi jäänyt putoaa Ykkösliigaan ja toiseksi viimeinen pelaa karsinnat Ykkösliigan kakkosen kanssa.

Veikkausliiga-joukkueet Euroopassa

Euroopan mittapuulla pienillä resursseilla operoivat suomalaiset jalkapallojoukkueet etenevät joka kausi myös eurokentille erilaisiin eurocupeihin, joista keskeisimmät ovat Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga. Näissä tie nousee kuitenkin lähes aina pystyyn ensimmäisellä, toisella tai kolmannella karsintakierroksella.

Kaudella 2021-22 ensimmäisen kerran pelattu Konferenssiliiga eli UEFA Conference League oli uusi piristysruiske suomalaisseuroille, koska sieltä on helpompaa saada pelipaikka. Vaikka menestystä ei ole helpolla luvassa mistään kolmesta kilpailusta, taloudellisesti jokaisella europelillä on iso merkitys suomalaisseuroille.

HJK jysäytti Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen kaudella 2022-23. Tie nousi kuitenkin pystyyn lohkovaiheessa syksyllä 2022 HJK:n kerättyä yhden pisteen tasapelillä Ludogoretsia vastaan.

Alta näet kaikki ne kerrat, kun suomalainen Veikkausliiga-joukkue on edennyt eurokentillä karsintoja pidemmälle.

Suomalaiset jalkapallojoukkueet eurocupien lohkovaiheessa

KilpailuJoukkueSijoitus
Intertoto Cup 1995HJKLohkon kolmas
Intertoto Cup 1996FF JaroLohkon kolmas
Intertoto Cup 1997TPSLohkon neljäs
Mestarien liiga 1998-99HJKLohkon neljäs
Eurooppa-liiga 2014-15HJKLohkon kolmas
Konferenssiliiga 2021-22HJKLohkon kolmas
Eurooppa-liiga 2022-23HJKLohkon neljäs

Päivitämme tähän Haastajasarjan otteluohjelman, kun runkosarjan tulosten selvitessä.

Eniten Veikkausliigan mestaruuksia

HJK16
FC Haka5
TamU3
Jazz/PPT2
KuPS1
SJK1
MyPa1
IFK Mariehamn1
TPV1
Kuusysi1

Veikkausliigan 10 viimeisintä maalikuningasta

2012Irakli SirbiladzeInter17
2013Tim VäyrynenHonka17
2014Jonas EmetJaro14
Luis SolignacIFK Mariehamn14
2015Aleksandr KokkoRoPS17
2016Roope RiskiSJK17
2017Aleksei KangaskolkkaIFK Mariehamn16
2018Joí󠁧󠁢󠁳󠁣󠁴󠁿£o KlaussHJK21
2019Filip ValenčičInter16
2020Roope RiskiHJK20
2021Benjamin KällmanInter14
TucoSJK14

Uusimmat vihjeet - Jalkapallo

Kohteen alkamisajankohta: 30.3.2024 klo 22.00
Kohteen alkamisajankohta: 30.3.2024 klo 22.00
Kohteen alkamisajankohta: 30.3.2024 klo 19.30